EFR-koulutusta on järjestetty Suomessa jo vuodesta 2004 lähtien. Maailmalla Emergency First Response on kasvanut yhdeksi nopeimmin laajentuvista ensiapukoulutusjärjestelmistä: taustalla on maailmanlaajuinen organisaatio, noin 60 000 kouluttajan verkosto ja 50 vuoden kokemus, ja koulutusmateriaaleja sekä opetusmenetelmiä kehitetään jatkuvasti.
EFR-kurssit ovat kansainvälisesti hyväksyttyjä, ja koulutusta on saatavilla 182 maassa sekä materiaaleja 18 kielellä. Sisällöt pohjautuvat elvytyksen ja ensiavun osalta ILCORin ja ERC:n suosituksiin. EFR:n ydinajatus on kouluttaa tavallisia ihmisiä toimimaan hätätilanteissa: opetus toteutetaan stressittömässä ilmapiirissä ja taitoja saa harjoitella omaan tarpeeseen niin, että auttaminen onnistuu myös oikeasti tosipaikassa.
EFR:ää tarjotaan usein osana sukelluskoulujen palveluita, sillä se on keskeinen pala esim. Rescue Diver / Divemaster -polulla.
Yhtä kaikki, EFR on yleishyödyllinen taitopaketti ihan jokaiselle: työporukoille, monille eri lajien harrastajille (mm. eri urheilulajien porukat), veneilijöille, matkailijoille jne. Kurssit ovat myös räätälöitävissä siten, että vaikka ojkaisella kurssila perusruno ja taitovaatimukset ovat samat, niin painotamme mielellämme tavanomaisimpia/ suurimman riskin tapahtumia eri porukoille (esim pyöräilijät, metsästäjät, parkourin harrastajat, varastotyöntekijät jne jne)
EFR:n hyödyt – miksi valita juuri tämä?
EFR erottuu monesta ensiapukurssista ennen kaikkea siinä, miten se on rakennettu: opiskelu omaan tahtiin + lähiopetuksessa tekeminen.
1) Laadukkaat itseopiskelumateriaalit
EFR:ssä teoriat opiskellaan modernien itseopiskelumateriaalien avulla. Tämä tarkoittaa käytännössä:
- voit opiskella silloin kun sinulle sopii
- etenet omaan tahtiin (tarvittaessa palaat kohtiin uudelleen)
- yhteistä aikaa ei tarvitse käyttää “kalvosulkeisiin”
Moni huomaa, että näin asiat myös jäävät paremmin mieleen: teoria on valmiina, ja lähiopetuksessa päästään suoraan asiaan.
2) Lähiopetuksessa keskitytään tekemiseen
Kun teoria on jo pohjalla, lähiopetus voidaan käyttää siihen, mihin se oikeasti kuuluu:
- harjoitellaan käytännön taidot rauhassa ja toistoilla
- vahvistetaan itseopiskelussa opittua tekemisen kautta
- kysytään ja käydään läpi ne kohdat, jotka jäivät mietityttämään
Meidän näkökulmasta juuri tämä on EFR:n vahvuus: opit auttamaan tekemällä, et kuuntelemalla.
3) Joustava ja tehokas aikataulu tinkimättä laadusta
Koska yhteinen aika käytetään olennaiseen, EFR on helppo sovittaa arkeen:
- aikataulut ovat tehokkaita
- sisältö ei kärsi, vaan päinvastoin: laatua syntyy, kun harjoitellaan enemmän
- kurssi sopii hyvin myös ryhmille (työporukka, seura, harrastusporukka)
4) Päätät itse, milloin opiskelet teoriat
EFR on rakennettu niin, että sinä päätät, milloin teoriat hoituvat. Toki suositus on selkeä: ennen lähiopetusta, jotta lähipäivästä saadaan kaikki irti. Mutta arki on arkea – ja siksi tämä malli on monelle realistisin tapa onnistua.
Kenelle EFR on erityisen hyvä valinta?
- jos haluat konkreettiset ensiaputaidot ilman turhaa ajanhukkaa
- jos haluat oppia rauhassa ja omaan tahtiin
- jos arvostat sitä, että lähiopetuksessa oikeasti harjoitellaan ja varmistetaan osaaminen
- jos tähtäät Rescue Diveriin tai Divemasteriin ja haluat hoitaa ensiapuvaatimuksen fiksusti
Lopuksi
EFR ei ole pelkkä ensiapukurssi ja pakollinen kortti lompsaan. Se on varmuutta, toimintakykyä ja toistoja, jotka tekevät auttamisesta helpompaa silloin kun sillä on väliä. Jos haluat aikataulut ja toteutuksen omaan porukkaan tai osaksi sukelluksen jatkopolkua, laita viesti – sovitetaan se järkevästi sinun arkeesi.